perjantai 26. lokakuuta 2012

Volyymia elämään!

Edellisessä postauksessa tuli hypetettyä ihanaisen XZ:n uuden tuuheuttavan ja juuri erityisesti Suomen sääolosuhteissa pärjäävän muotoilutuotesarjan lanseerausta tuotetestailun merkeissä. Jos sunkin hyvät hiuspäivät kaatuu jatkuvasti volyymin puutteeseen niin nyt menee nupit tai siis nuppi aivan täysin kaakkoon, sillä nyt saan Bernerin sponsoroimana laittaa koko kuusiosaisen XZ Volume -muotoilutuotesarjan arvontaan ja yksi onnekas ihanainen korjaa koko potin!
Sarjaanhan kuuluu siis tuhtia ja tuuheuttavaa pitoa tuovat hiuskiinne, muotovaahto, aerosoliton hiuskiinne, lämpöseerumi, muotoilusuihke ja kuituvaha. Koko setin arvo on rapiat 30 € ja käytössä sen arvo tulee olemaan mittaamaton. Omat tuotetestailut ja tulokset löydät edellisestä postauksesta eli täältä ja nyt kun olet yhtä into pinkeenä kuin meikäläinenkin niin osallistumisohjeet ovat seuraavanlaiset:

Kirjoittele tähän postaukseen kommentti, jossa jaat jonkin omakohtaisen kokemuksesi huonosta hiuspäivästä. Tai tosi hyvästä hiuspäivästä, oon kuullut että ihmisillä on myös sellaisia! Liitä mukaan myös sun sähköpostiosoite, että saan otettua palkitsemisasioissa yhteyttä!

Arvontaan voi osallistua ensi viikon perjantaihin eli 02.11.12 asti. Onnea kaikille arvontaan!

21 kommenttia:

  1. hassua mut just tänään mulla on loistava hiuspäivä! illalla on luvassa lempparityttöjen kaa sivistynyttä hengailua ja mässäämistä, mahdollisesti kans siirrytään virallisesti viihteelle ja kerrankin kutrit asettuvat kuin itsestään! näitä päiviä sais olla useempiaki.
    tästä huolimatta osallistun siis arvontaan ja toivon voittavani ton paketin :D

    anna-riikka@kotinet.com

    VastaaPoista
  2. Lyhyttukkaisena huonot hiuspäivät ovat yleisiä. Herätessä yleensä toinen puoli sojottaa tiukasti ylöspäin, etenkin silloin, jos hiuksissa on vanhat muotoilutuotteet. Sitten kun ei yleensä ehdi aamulla hiuksia pestä, niin pitää vain yrittää jollain tökötillä saada tukka taas suuntaansa. Mutta päivän kuluessa sivutöyhtö aina sieltä uudestaan ponnahtaa pystyyn, ja näyttää siltä, että päässä on kalju kohta. Argh. Muuten rakastan lyhyttä tukkaani.

    annis.design@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaha, I feel you! :D Terveisin: http://poptartdame.blogspot.fi/2012/03/paul-dj-pauly-d-delvecchio.html

      Poista
    2. No JUST noin!! :D Ei muuta lisättävää.

      Poista
  3. En ole käynyt parturissa yli vuoteen ja leikkaan otsahiukseni keittiösaksilla. Pidän hiukseni pitkinä ja suorina, olen vain yksinkertaisesti antanut periksi kaiken ylimääräisen suhteen. Hyvät tuotteet voisivat antaa pontta jollekin suuremmalle :p

    Pahin hiuspäivä, joka minulla on ollut, sattui ehdottomasti ollessani vaihto-oppilaana Kanadassa vuosia sitten. Opiskelin katolisessa koulussa, jonka säännöissä ohjeistettiin oppilaita pitämään päässään vain luonnollisia hiusvärejä erotuksen uhalla.

    Joululoman viimeisenä päivänä yritin värjätä vaaleat hiukseni suklaanruskeiksi - olin jo kyllästynyt erottumaan porukasta blondiuteni kanssa. Tukastani tuli kuitenkin kirkkaanvioletti. Hiusvärejä myyvät kaupat olivat jo tietenkin kiinni, joten minun oli mentävä seuraavana päivänä kouluun violeteissa hiuksissani. Rehtori purskahti spontaaniin nauruun minut nähdessään ja vältteli minua parhaansa mukaan, ettei olisi joutunut erottamaan minua koulusta.

    VastaaPoista
  4. Mä halluun. T.lättätukka. Melkein kaikki talvipäivät on huonoja hiuspäiviä, kun tukka on littana ja hatuista ja huiveistä sähköinen.

    VastaaPoista
  5. Mulla on huonoja hiuspäiviä varsin usein. Oon koittanut karsia hiusten pesua kahteen kertaan per viikko ja siinä välissä on sitten päivä, jolloin tukka näyttää ihan hirveen lähmäseltä ja ällöltä, varsinkin, jos se on jonain aikasempana päivänä ollut aika ja sitä on hiplannut koko ajan. Kuivashampoo on toki ystävä, mutten tiedä, miten onnistun merkistä riippumatta aina käyttämään sen sillä lailla, että pullon puolivälin jälkeen sieltä ei tule enää mitään ulos, paiti ponneainetta, ei sitä puuteria yhtään!

    Kerran mulla oli hyvä tukkapäivä, se tapahtui joskus yläasteella, tai ainakin se jäi mieleen. Äitiliini oli ostanut volyymishampoota, meikä lutras sillä sitten ekalla kerralla ihan huolella ja seuraavana aamuna kun heräsin, tukka oli ihan pitkin poikin! Ikinä en ole niin tehokasta volyymishampoota käyttänyt, herranjesta!

    VastaaPoista
  6. Huonoja hiuspäiviä on joka ikinen kerta, kun otsatukka on venähtänyt tiettyyn pisteeseen. Mulla on luonnonkiharat hiukset, ja nää alkaa elämään omaa elämäänsä viimeistään siinä vaiheessa, kun ilmassa on hivenkään kosteutta. Ja ylipitkän otsiksen kanssa se meinaa sitä, että otsis taipuu ULOS- ja YLÖS- ja sivullepäin hirrrrveen hurrrrmaavalle 70-lukuhenkiselle tule luokseni -kiehkuralle. Niiiiiin viehättävää.

    Nykyisessä letinkasvatusvaiheessa hyvä hiuspäivä on aina silloin, kun tajuan että nuo haivenet on taas venähtänyt aavistuksen. :)


    j.m-87 (a) netti.fi

    VastaaPoista
  7. Koitan olla positiivinen, ja kirjoittaa hyvästä hiuspäivästä (vaikka niitä mahtuukin kuukauteen ehkä vain yks tai kaks..) Hyvänä hiuspäivänä luonnonkihara takkutukkani asettuu kauniisti kiharalle, ei ole pörröinen eikä takkuinen.

    marya.today@gmail.com

    VastaaPoista
  8. Mun hyvähiuspäiväsyys on kyllä niin sattumanvaraista!
    Viimeksi yksi koulukaveri viimeviikolla kehui mun tukkaa, kun en ollut muuta tehnyt kun _föönannut hiukset pää alaspäin_. En mitään muuta... Ehkä ei kannata aina yrittää ees hirveän kovasti!
    arjainen@suomi24.fi

    VastaaPoista
  9. Mua ärsyttää nykyään näillä lyhyemmillä hiuksilla eniten se, jos takaraivon hiukset on "levällään" eikä niitä saa mitenkään aseteltua niin, et ne peittäis takaraivon.

    millamainenblogi(at)gmail.com

    VastaaPoista
  10. Mulla ei mitään muuta olekaan kuin huonoa hiuspäivää toisensa perään... Kammottava tyvikasvu, kulahtanut väri, superhuonokuntoiset hiukset ja kampaajalle meen vasta about kuukauden kuluttua että ei auta ku vetää pipo päähän ja toivoo ettei kukaan huomaa mun hiuksia :DD vieruska@hotmail.com

    VastaaPoista
  11. Huonona hiuspäivänä tukka tuntuu likaiselta vaikka sitä ei ole, on lättänä ja värikin ärsyttää. Näitä on useasti! Mikään ei tunnu silloin hyvältä, onneksi pipot on keksitty pelastamaan näitä päiviä. Olisi mahtava voittaa! :)
    koivuniemi.lotta@gmail.com

    VastaaPoista
  12. Täällä on yksi huonon hiuspäivän kärsinyt! minulla on hyvin lättänät hiukset, eikä useinkaan näitä saa laitettua mitenkään. Eräänä päivänä hiukseni olivat pakkasesta sähköiset, likaiset ja kiireen vuoksi ei ehtinyt pesulle. Kuivashampoo pihisi tyhjyyttä eikä lakkapullokaan pitänyt ääntä. Joten laitoin huivin päähän ja lähdin kouluun, mutta päivä oli kyllä piloilla!

    juliajuksu@gmail.com

    VastaaPoista
  13. Mulla on huono hiuspäivä aina silloin kun oon käynyt kotikotona saunomassa, ihan vaan siks et siellä on jotenkin niin erilaista vettä et hiuksista tulee superliukkaat. Seuraavana päivänä kuontaloa ei sit meinaa saada ojennukseen edes puolella kilolla suolasuihketta ym.

    Hyvänä hiuspäivänä taas suortuvat asettuu silleen kivasti eikä mee lässähtäneenä päätä pitkin! :)

    (jose miuku ajastaika.com)

    VastaaPoista
  14. Tulinpas taas kertomaan jos vaikka saisin hiustököttejä kylpyammeen reunalle ilahduttamaan tota karvasempaa osapuolta meistä.

    Kommentteja joita oon saanu ei-niin-hyvinä hiuspäivinä: Hieman kuivahtaneet hiukset avoinna: "Miten sun hiukset on noin pörröset?" "Ne on vaan tosi kuolleet." Lyhyillä hiuksilla teltasta kurkistavana joku tuntematon huutaa: "Sehän on telkän poikanen". Kerran töissä (tarjoustalossa) kaveri leikkas mun vinoa otsatukkaa suoremmaks kassalla ja sama tyyppi kommentoi mun epäonnistunutta vaalennusta "oot ku blondi tommi läntinen". Että tässä muutama.

    Miina.Pajunen@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. HAHAHAHA, "telkän poikanen". :D Priceless!

      Poista
  15. Multa kysyttiin kerran, että eksä oo pessy tukkaas viikkoon. Olin, olin pessyt sen noin tunti sitten. Se oli huono hiuspäivä...
    Tukkani siis vain on laittamattomana ja vastapestynä välillä sellasen kissapentueen nuoleman näkönen (näistä "ennen"-kuvista saanee vähän käsitystä, joskin se on siis välillä oikeasti paljon livotumpi... http://varitamaailmani.blogspot.fi/2012/10/klipsipidennykset-osa-2.html), eli tuuheus kyllä kelpais enemmän kun hyvin.

    VastaaPoista
  16. Tosi hyvä hiuspäivä: Tein ensimmäistä kertaa kiharat suoristusraudalla. Sain ihanat korkkiruuvikiharat, jotka pysyi muuttumattomina koko yön ja oli vielä aamullakkin kasassa.
    Tosi huono hiuspäivä: Kaikki ne sen ekan kerran jälkeiset kerrat kun olen tehnyt kiharat. Eivät tule napakoiksi ja pysy tuntiakaan. En ymmärrä mitä tein ensimmäisellä kerralla oikein.

    - Auli aulehtinen@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi apua, mä niin tunnen sun tuskan! :D Sillon kun vielä oli pitkä tukka niin yritin aina välillä luoda upeat kiharat ja aina yhden kerran kymmenestä ne onnistu ihan täydellisesti ja loput kerrat yritti onnistua samalla tavalla ja epäonnistui rankasti. :D

      Poista
  17. Mulla on koko elämäni ollu järestään pitkä tukka ja olin autuaan tietämätön "huonoista hiuspäivistä", niin sen jälkeen ku olin ekaa kertaa leikannu reuhkaani kerroksittain, ymmärsin... Ylin kerros oli vaan n. 5 cm pitkää, joten JOKA AAMU ne sojotti aivan miten sattu ja tarvis litroittain eri tököttejä ojentuakseen nätisti. Pipopäivät lisäänty radikaalisti :D

    nooravanity@hotmail.com

    VastaaPoista

Yay! Jätä kommentti!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...