maanantai 11. maaliskuuta 2013

Karkkiarkimeikki


Kevätilon kourissa olen innostunut meikkileikkimään tavallista enemmän ja koittanut etsiä piristyksiä myös jokapäiväiseen arkimeikkiini. Isoimman innon pinkeytymän olen kokenut amppari-mehujään inspiroiman värikombon, persikan ja pinkin, myötä ja ajattelinkin jakaa tuoreen ja myös aika mehukkaan karkkiarkimeikki-rutiinini teikäläisten kanssa! 


Aamunaama eli aloituspiste
Meikkipohjaa varten sekoitetaan kevyttä, kuultavaa meikkivoidetta tai bb-voidetta ja superkuultavaa hohtovoidetta toisiinsa samassa suhteessa. Tuloksena saatu megahehkeä sekavoide suditaan kosteusvoiteella läträtyille kasvoille meikkivoidesiveltimellä.

 Poskipäät kaipaavat aprikoosista sävyä ja suloisimman persikkapunan poskille nostattaa moussepuna tai muu voidemainen, kuultava puna.



 Tässä vaiheessa meikkipohja on hyvä kiinnittää mahdollisimman ohuelti suditulla mineraalipuuterilla (kaikkialta muualta paitsi juuri punattujen poskipäiden päältä).

 Kulmakarvat saavat näyttää tuuheilta ja tuhdeilta (joskaan niitä ei tarvitse päästää yhtä pöheikkömäiseen kuntoon kuin meikäläisellä) ja luonnollisimman kulmakarvatuuhennuksen saa kimalteettoman luomivärin ja luomivärisudin avustuksella. Vimotteeksi vielä vähän kulmakarvageeliä tai -vahaa niin best.



 Luomiväri tekee tässä meikissä ratkaisevan taian, joten sitä saa sutia runsaastikin. Liikkuvalle luomella sipaistaan ensin pohjustukseksi helmiäisenhohtoista, vaaleaa luomiväriä, jota voi samalla levitellä myös kulmakarvan alapuolelle ja silmän sisänurkkaan kirkastamaan katsetta. Vaalean pohjustuksen päälle liikkuvalle luomelle ja luomivakoon levitetään persikan sävyistä (tässä We Care Iconin monoluomiväri sävyssä Magic Fox) luomiväriä. Myös alaluomelle ripsien alle vedetään samalla sävyllä pehmeän utuinen persikkarajaus.



 Viimeistelyksi tummanruskeat rajaukset, räpsyripset ojennukseen ripsivärillä ja huulille pirskahtelevaa purkkapinkkiä punaa tai kiiltoa ja persikkainen perusnaama on niinkutsutusti hänessä!



Mitäs siellä tykkäillään? Mun tekee mieli mehujäätä.

12 kommenttia:

  1. Pretty make up
    Kisses
    Aga

    New posts
    Neon and studs!
    www.agasuitcase.com

    VastaaPoista
  2. Vastaukset
    1. Höhhhööh, kiitos ihana, kauheen kivasti sanottu. :> <3

      Poista
  3. upee meikki kaunokainen <3 pakko tulla vielä kiittämään siitä ihanasta palkinnosta jonka voitin, on tullut joka päivä käytettyy ainakin jotain niistä tuotteista ! ::)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos rakkauspakkaus! <3 Ja ilo on kyllä niin mun puolella, tosi ihanaa että sä tykkäsit! Ne on aivan täydellisen ihania meikkejä ja sä oot ihan täydellisen ihana tyttö. <3

      Poista
  4. Oi ihanaa toi persikkaluomari!! En tiiä näyttäskö mulla yhtä järkevältä mut testaus alko kieltämättä houkuttamaan :] Sulle sopii minkälaiset meikkaukset vaan ku on noin hemmetin TÄYDELLINEN iho!! Superkaunis Mipe <3

    VastaaPoista
  5. Olet hyvä meikkaaja, näitä postauksia on aina ilo lukea! :)

    VastaaPoista
  6. Oot kyllä ihan hirveen kaunis!

    VastaaPoista
  7. ihanii meikkei ja itekki oon hurahtanu tohon samaan bb-meikkivoiteeseen, päihittää mun mielestä kaikki muut bb-meikit etenkin mun iholla, love it!
    ja ihanan näköinen lopputuloskin! :)
    http://creativemind-milla.blogspot.com/

    VastaaPoista
  8. No kyllä! Fiilistelen aina siun meikkipostauksii! Ihanan keväinen ja luonnollinen tää. Hyvä homma myös toi voiteiden sekoittelu meikkipohjaksi! Oot besti ::)

    VastaaPoista
  9. No kyllä! Fiilistelen aina siun meikkipostauksii! Ihanan keväinen ja luonnollinen tää. Hyvä homma myös toi voiteiden sekoittelu meikkipohjaksi. Oot besti ::)

    VastaaPoista

Yay! Jätä kommentti!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...