keskiviikko 7. marraskuuta 2012

Reppureissu

Kun olin pieni koululainen, mä vihasin reppuja ihan yli kaiken. Jos olisin itse saanut päättää, olisin mieluusti vinouttanut ryhtini toispuoleiseksi kauniin koululaukun vuoksi ja jättänyt niin jäätävät rinkat kuin kukkaron kokoiset minireputkin kaupan hyllylle. Hyllytetyiksi repun reppanat onneksi joutuivatkin melkein pariksi vuosikymmeneksi, mutta lopulta Fjällrävenin Kånken-reput toivat selkäsäkit uudelleen katukuvaan ja nyt ysärin uuden tulemisen myötä kaikenkarvaiset reput ovat jälleen ihan tosissaan vallanneet alaa myös luokkahuoneiden ulkopuolella. Ja jossain siinä välissä ne käytännölliset pirulaiset valloittivat myös meikäläisen, sillä kukapa nyt vaikkapa tällaisista herkuista voisikaan kieltäytyä:


1: ASOS, 2: Topshop, 3: Topshop, 4: Romwe, 5: Modekungen, 6: ASOS, 7: Modekungen

Kutkuttaako reppujen uusi tuleminen myös teidän kukkaronnyörejä vai ovatko lamalaukkutraumat vielä liian tuoreita?

12 kommenttia:

  1. Musta kånken on kasvanut kiinni mun selkään :D En tajua miten pärjäsin kolme ekaa vuotta yliopistolla ilman reppua, kun tänä syksynä en ole muuta pahemmin käyttänytkään..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ton oon kuullu niin monelta kånken-kerholaiselta et once you go backpack you never go back. :D

      Poista
  2. Apua toi ykkönen on niin hirveä, että se melkeen on hieno :D Olisit ainakin erilainen nuori sen kanssa :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaha sehän on ihan maaginen! :'D Vielä kun noi valjasosiot ois jotain pvc:tä tms!

      Poista
  3. Nyt muodissa olevat reput on kyllä söpöjä! Kutkuttais varmaan kukkaroa, jos siellä kukkarossa jotain olis.. :D

    VastaaPoista
  4. Kokonahkainen reppu olis aivan huikee, tällä hetkellä tosin on tyytyminen ihanaan punaiseen Baggun reppuuni :-) Tunsin myös junnuna suurta reppuvihaa, mikä niissä silloin olikaan muka niin kamalaa? Nyt voisin lähteä baariinkin repun kanssa, onhan se nyt niin kätevää kun kaikki kamat kulkee selässä ja saa molemmat kädet vapaiksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokonahkainen reppu olis megapop! Toi on niin pätevä argumentti, repun kanssa ei taatusti menis yhtälailla hermot kuin jonkun minikokoisen, hihnattoman kirjekuorilaukun kanssa!

      Poista
  5. Lama-ajan lapselle ostettiin aikoinaan hyvälaatuisia laukkuja, joissa ei ole tälläkään vuosituhannella pahempia kulumia näkyvissä. Mulle repuista ei pahoja traumoja jäänyt, sillä oon aina kantanut puolta omaisuuttani mukana, ja kaksi olkainta on helpottanut elämää. Uutta reppua en siis ole ostamassa, ala-asteaikaiset ovat toimineet hyvin käytössä tähänkin asti. :)

    Myönnän kyllä ihastelleeni Kånkeneita. Meinasin ostaa sellaisen pari vuotta sitten, mutta se vaikutti jotenkin heppoisalta etenkin olkaimistaan. Viime Flow'ssa vasta tajusin, miten helkkarin monella sellainen nykyinen onkaan. Olin tosi tyytyväinen, etten ostanut Kånkenia: en tartte itseeni huutomerkkiä, hipster-tutka vilkuttelee jo muutenkin tarpeeksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo laatua ne kyllä oli, ite vaan olin siitä vähintään katkera kun inhokkireput ei hajonneet vuosienkaan käytön jälkeen. :D

      Hahah, Kånkenit on kyllä ihan ylikoleita, varsinkin ne vähän pienemmät! Hipstervibakin on kyllä vähitellen alkanut hiertyä niistä irti kun yhä useammalla on sellainen et ehkä vielä! :D

      Poista

Yay! Jätä kommentti!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...