torstai 22. marraskuuta 2012

Tukkataikaa

I'm way ahead of you. Just kun pääsitte kärryille tästä mun täyskäännöksestä blondiuteen niin hokkuspokkus ja tukka on jälleen ihan eri sävyinen!

Ensimmäiset mainokset L'Oréalin Préférence-sarjan pastellisävyisistä les Blondissimes -hoitosävytteistä ilmestyivät muotilehtien väliin jo alkusyksystä ja osuivat meikäläisen kohdalla aika kipeästi edellisen pastellisävy-yrityksen ja epäonnistumisen jälkimaininkeihin. Vähän kerkesin tuolloin kiroamaan vastavärjättyä tummaa tukkaani, sillä pastellipinkki ja pastellipersikka kuulostivat yhä aika herkullisilta. Niinpä nyt, kun värit vihdoin saapuivat kauppain hyllyille ja oma kuontalo oli jälleen valkea ja valmis vastaanottamaan uusia sävyjä niin olihan se nyt melkeinpä kohtalon johdatusta. 

Hoitosävytteestä on tosiaan tällä hetkellä olemasta vaaleanpunainen sävy ja persikkainen sävy (joskin käyttöohjeessa oli kuva lisäksi myös pastellivioletista! OMNOM!). Vaaleanpunaisen kanssa sotkemisesta viisastuttuani ostin omakseni persikkaisemman sävyn (soft peach), joka osoittautui aivan täydelliseksi. Sävy on lopultakin aika vaaleanpunainen, mutta pehmeämmällä ja sensuellimmalla tavalla. Jos kesän värjäilykokeiluissa olisi päädytty tähän lopputulokseen, niin ehkä edestakaisinvärjäilyiltä olisi vältytty.

Väri oli superhelppo levittää, sillä sen koostumus ja myös sen vaikutus hiuksiin oli hyvin hoitoainemainen; hiukset silottuivat värin alla ja väri oli helppo kammata hiuksiin. Parasta tässä värissä on ehdottomasti se, että koko tuubia ei tarvitse käyttää kerralla, vaan siitä riittää useampaankiin värjäilykertaan ja sävyn freesailuun, värjäys kun ilmeisesti kestää vain n. 3 pesua.

Mitä tykkää tuomaristo?!

28 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos ihana ihana ihana! <3 Aattelinki et tää saattaa nyt upota suhun. :D

      Poista
  2. Sulle sopii kuitenkin kaikki hiustyylit, hahha! Mutta tää on IHANA. Tosi raikas ja silti pehmeä yhtäaikaa.

    Mä mietin, kun näin nämä mainokset, että pitäskö repästä ja iskeä peroksidit päähän, mutta en uskalla (vielä). Rakastan liikaa näitä oransseja kutreja, etenkin kun ovat ihan hyväkuntoisetkin nykyään. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi olis kyl sullakin niin maaginen! Mut ehkä venaat siihen asti et ne saa sen pastellililan myös suomen markkinoille, se nimittäin olis sulla ihan jäätävän HAWT!

      Poista
  3. siis miks nää ei ilmestyny vaikka puoli vuotta aikasemmin, oisin niin halunnu kokeilla noita kumpaakin kesällä kun mulla oli se "pakko saada persikkainen tukka"-vaihe yhyy :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. I HEAR YOU! Mullakin oli sillon se pinkkihimo ja se vaan meni aivan totaalisesti pieleen. Onneks tuli nyt kuitenkin lähettyä tähän rumbaan uudestaan, tää tuote vaikuttaa ihan loputtoman hyvältä!

      Poista
  4. Toinen vaan kaunistuu päivä päivältä<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi höpsis ihana sun kanssas, toi osu ja uppos mun synkeeseen päivään. <3

      Poista
  5. Voi ei miten suloinen karkkitukka <3 Ois niin kiva testata tuota latvoihin, mut mietin vaan et näyttääköhän tuo miltään kun oma tukka ei oo mitenkään superblondi, ennemminkin vähän kullansävyinen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana! <3 Kokeile ihmeessä, kyl mä luulen et se näyttää niissäkin ihan maagiselta, itelläkin löytyi nimittäin erittäinkin kellertävän kullertavia kohtia tukasta ja samalta se näyttää niissäkin!

      Poista
  6. vaaaau !! oon just miettiny tota väriä ja yhtäkkiä sul on täällä tulokset, et miltä näyttää! aivan super ja sopii sul!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiitos kaunis! Toi tai toi pinkki näyttäis sulla myös ihan jäätävän upeelta!

      Poista
  7. IHANAT!! Mä oon tota purkkia kanssa pyöritelly kaupassa.... harmittaa vaan jos se kolmessa pesussa lähtee =( Ja taitaa olla tää mun letti vähä turhan tummakin.. mutta aaah! oot ihana <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos beibs! <3 Ei siis mä niin luulen et toi olis ihan mahtava sun tukassa (ainakin tosta sun profiilikuvasta päätellen), varsinkin just tää persikka, se olis niin supersulonen! <3 Ja joo saas nähä miten käy et kestääkö tää tosiaan vaan sen kolme pesua, mut vaikka kestäiski niin sit vaan tuubista uutta freesausta, toi putkilo on niin jättimäinen et sillä kyl varmaan saa pidettyä tän kasassa aika hyvän tovin!

      Poista
  8. Pitäsköhän mun antaa tolle mahollisuus... Yritän kasvattaa omaa väriä ja en haluis värjätä tätä mut eihän tätä lasketa.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän tätä lasketa ollenkaan, tää on vähän kuin laittais tukalle meikkiä. :D

      Poista
  9. great blog!
    what about following each other? visit my blog and let me know, it would be great to keep in touch!
    kisses jess
    http://jessjessde.blogspot.de/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank sweetie! I checked out your blog and i digged your style as well!
      Kisses! xx

      Poista
  10. Vastaukset
    1. Thank you so much, that's so sweet of you! <3

      Poista
  11. Sä olet kyllä niin upea ruskeine silminesi ja ihanine hiuksinesi ja mitä kaikkea! Ihanat hymykuopat! Mää tääl pakahdun ihastelusta :D

    Tuo tukka on kyl JEES.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huhhuhuii miten ihana kommentti, tällä lähti päivä aika kivasti käyntiin. <3 Ihana sinä, kiitos sulosanoista! <3

      Poista
  12. Oih ääääh IHANAT beauuuuuutykuvat!! Näytät niin freshiltä ja meikki on täydellinen ja iho so freakin' silky smmoooooth ja tukka TÄYDELLINEN. ÄÄÄÄÄÄ. (ja mikä söpö paitakin tuolta pilkottaa?? <3<3)

    VastaaPoista
  13. Oi kun sopii sulle täydellisesti tuo sävy, kade! ^^

    http://cosmeticland.blogspot.fi/
    Catti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihhii kiitos suloisuus, kerkes kyllä tämkin sävy jo vaihtumaan toiseen et vähän lyhytaikaiseksi jäi. :DD

      Poista
    2. No mut se on ihan normaalia ; D

      Poista

Yay! Jätä kommentti!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...