sunnuntai 12. elokuuta 2012

It's ALIVE!

Hame ja toppi: Selected Femme, Takki: H&M, Kengät: Vagabond
Laukku & hiuskampa: Gina Tricot
Sormus: Nelly.com
Edellisessä postauksessa puolihuomiossa mainittu keuhkoputkentulehdus tarttui meikäläiseen täydellä ja varsin apokalyptisella voimallaan heti seuraavana päivänä aiheuttaen jälleen poikkeuksellisen hiljaisen hetken blogissa. Ja itseasiassa myös IRL, sillä keuhkoputkentulehdusta seurasi kurkunpääntulehdus, joka vei viimeistenkin voimien lisäksi myös mun äänen. Nyt olen jo sen verran tolpillani, että sain vedettyä tänään duunivaatteet niskaan, joskin kuulostan edelleen tuberkuloosiselta seksipuhelintytöltämieheltä. Olo tuntui silti aavistuksen paremmalta ihan vain siksi, että pukeutui ihan "oikeisiin" vaatteisiin eikä vain valunut ympäri ysköksen tahrimissa kotirievuissa. Pistin ihan pukeutumisen kunniaksi päälle kasan tuoreimpia ja rakkaimpia uutuuksiani, kuten usean kieltäytymisen ja epäilyn jälkeen vihdoin hommatun dippihelmahameen, kreisihienon öljyvärjätyn topin ja täyttä herkullisuutta huutavan viininpunaisen nahkatakkini. Löytyykö muita, jotka ovat alushousujaan myöten rakastuneet viininpunaiseen väriin?

Oon muuten ihan sysikyllästynyt mun tukkaan ja sen kulahtaneeseen väriin, MEGAFAIL. 

Mahtavaa loppuviikonloppua kaikki erinomaiset ihmiset, mun on aika yskiä tenttikirjaan ja muuttolaatikoihin, ne hommat on jääneet vähän rästiin!

12 kommenttia:

  1. Älyttömän siisti sormus!

    http://guabk.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja oli käytännössä ilmanen ku se oli vimosissa aleissa puoleen hintaan!

      Poista
  2. MÄOON! Siis kans rakastunut viinipunaiseen väriin! Syksytunnelma on ihana, vaikka kesäkin kyl vielä kelpais.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joojoojoo mäkin alan taipuu siihen et mua ei masenna syksyyn valmistautuminen vaan alan haaveilla kuumasta kaakaosta ja kylmistä illoista. :DD

      Poista
  3. JJJEEEEEJ mahtavaa että oot jo tolpillas!
    AH toi on siis maailman hienoin nahkatakki...Tulin ite kuitenkin (jälleen) siihen tulokseen ettei nahkarotsit oo edelleenkään mua varten mutta eräs toinen viininpunanen takki on kyllä jo tähtäimessä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ainakin osittain, tuntuu kyllä että tää tauti pitää mut otteessaan varmaan koko talven. :D Oi go for it, viininpunasta ei vaan VOI olla liikaa!

      Poista
  4. parane pian! :) ja noi hiukset on jotenkin söpösti hassunhauskat :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana! <3 HAHA, no joo, ne kävi itseasiassa mulle vähän liiankin hassunhauskoiksi joten nyt päässä on jälleen uusi (tai lähinnä vanha) väri.. :)

      Poista
  5. Ite ostin just muutama viikko takaperin (mikäli olet aktiivinen lukija niin oot varmaan huomannutkin) semmoset superihanat viininpunaset farkut. Oon muutenkin ihan in love kyseiseen väriin ! Ostin muuten semmosen mekonkin jokin aika sitten O__O

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ne sun farkut oli erittäin kuumottelevat, sellaset voisin himoita omaankin kaappiini!

      Poista
  6. Ihana asu ja toi laukku = <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanainen! Toi maaginen meduusalaukku on munkin ykkössuosikki! <3

      Poista

Yay! Jätä kommentti!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...