torstai 28. kesäkuuta 2012

Syyssävyt


Neule: Vero Moda, Hame: Primark, Kengät: Vagabond, Laukku: Selected Femme

Vyö: ASOS, Alustoppi: Gina Tricot

Kulunut päivä lupasi paljon hyvää, olinhan jopa vapaalla jalalla töistä, mutta ei se lopulta varsinaisesti alkanutkaan kovin riemukkaissa fiiliksissä. Jouduin nimittäin heti silmät aamusesta toteamaan, etteivät valitettavasti auenneet opettajankoulutuslaitoksen ovet meikäläiselle näissä hauissa. Olihan se jotenkuten arvattavissa ja oishan tossa tosiaan toi toinen tutkinto meneillään että josko sitten kävis vaikka kerrankin koulunsa loppuun. Vaikka eipä silti, oli sitä kuitenkin vähän ehtinyt jo asennoitua mahdollisiin uusiin tuuliin.

Kaupunkipörräily kesäisessä, kauniissa kaupungissa ja kauniissa seurassa nostattivat kyllä mielialaa huomattavasti, kuten teki myös kaikessa syyssointuisuudessaan varsin omalta tuntuva asu. Syksyisissä sävyissä on jotain sellaista lohduttavaa ja turvallista, joka saa ne tuntumaan aina enemmän kotoisilta kuin kirkkaan kepeät kesävärit. Ehkä se on vaan tää mun sisäsyntyinen melankolia, sen kanssa sointuvat aina kauniimmin musta ja raskaat, murtuneet sävyt. :D

Löytyykö muita surusävyjen suosijia?

Nyt painun nauttimaan vielä lopuista vapaapäivän (ja karkkipussin) rippeistä hyvässä seurassa ja suuntaan nokan kohti tulevaa duuniputkea. Mahtavaa illanjatkoa kaikki maagiset tyypit!

6 kommenttia:

  1. love this outfit!
    the combination is great and you look really pretty! :)

    VastaaPoista
  2. Ihana yksityiskohta nuo napit neuleessa :) Mä olen vannoutunut tummille sävyille. Eipä vaatekaapista montaa väripilkkua löydy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiks ookin! Ja näin yhen kreisicoolin mummon jolla oli toi sama paita ja se piti sitä väärinpäin eli oikeinpäin eli napit edessä, neuletakkina. :D Toimii myös niin! Samanmielisiä ollaan täälläkin, tulee kyllä ostettua jos jonkinmoisia väritysvirityksiä mutta ne jää aina käyttämättä.

      Poista

Yay! Jätä kommentti!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...