tiistai 19. kesäkuuta 2012

Itsepuolustuskengät

Bleiseri: Selected Femme, Kengät: Camden market
Pöksyt: KappAhl, Toppi: Selected Femme, Laukku: kirpparilta, Koru: Lindex



Tää päivä alkoi taas melkoisella Murphyn lain fysikalisoitumisella: Palaveri töissä alkaa 08.30. Heräsin kerrankin tarpeeksi ajoissa ja totesin, että ulkona on semisynkkää, muttei kuitenkaan sateista, eli tulisin olemaan kykenevä rullailemaan töihin pyörällä. Kulutin siis turhaa aikaa koneella, nypin kulmiani, viilailin kynnennysiäni, tiskailin laiskasti huonon musiikin tahtiin ja keitin teetä vain todetakseni etten ole aikeissakaan juoda sitä, mutta keitin sitä koska mulla vaan oli aikaa. 

Kun olin viimein lähtökuopissa ja se tasan viimeinen bussi, jolla olisin ehtinyt töihin ajoissa körötteli kämpän ohi, taivaat aukenivat laidasta laitaan ja vettä rupesi sohottamaan alas taivaalta täysin apokalyptisessä mittakaavassa. Bussi ei enää ollut vaihtoehto joten muuta konstia ei jäänyt kuin hypätä konkelin selkään ja toivoa että jossain kohtaa tolla viiden kilsan matkalla vesisade loppuu tai edes hellittää. Vaan ei se hellittänyt. Saavuin siis palaveriin vettä valuen, naama väärinpäin ja vaatteet lihaani takertuneina. Koko työpäivä siis sisäreisiin liimautuneissa kylmännihkeissä sukkahousuissa ja fyysinen fallos otsassa. 

ÄH.

Nyt voisin mennä keittämään taas sitä teetä ja tällä kertaa jopa juoda sen. Toivottavasti te selvisitte sadepäivästä kunnialla ja kuivina!

14 kommenttia:

  1. hyi, ei oo mitään inhottavampaa ko olla koko päivä niissä nihkeissä vaatteissa! mutta ihana kuitenkin tuo bleiseri! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. NIINPÄ, ja varsinkin sukkiksissa kun ne limailevat iholla oikein niljakkaasti. :D Kiitos, tuo malli on omakin lemppari, toi on nyt kolmas väri mikä on pakko hankkia tosta samasta bleiseristä! :D SUOSITTELEN!

      Poista
  2. :D Voi hitto mikä päivän aloitus, mutta upea asu! Osaat tosiaan yhdistellä vaatteita. Tykkään erityisesti bleiseristä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, olipas kohteliaisuus, piristi ja kovasti! :) <3 Toi bleiseri on kyllä ihan magikaalinen, se on sellanen täydellinen luottovaate.

      Poista
  3. I love black white combinations. And your shoes are so cool!
    Kisses
    Aga

    Check my new post
    www.agasuitcase.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you sweetheart! Black and white is always an easy option: simple maybe but always stylish! I'll definitely check out your new post as well!
      KISSES!

      Poista
  4. <333333333333333333333333333333333333

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <33333333333333333333333333333333333333333333 x 1 000 000

      Poista
  5. Sinä upea nainen, sulle olis haaste mun blogissani (;
    Sori, tiedän että ne on ärsyttäviä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oijoi, käyn ehdottomasti tsekkaamassa ja jos en oo tehny ni mähän teen sen ihan into pinkeenä. :D

      Poista
  6. Nuo on noita parhaita päiviä aina... Sitä kuvittelee onnistuvansa kivasti ja aamu alkaa rennosti, kun ei ole kiire, mutta sitten...

    Kuitenkin: Rakastan noita kenkiä! Ihan mahtavat. ^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, melkein voin nähdä murphyn lain käyvän toteen. :D

      JA JOO, eiks oo ihan kreisihienot! Melkeen harmittaa etten ostanu noita myös kirkkaanpunasina ja sähkönsinisinä!

      Poista
  7. Hemmetin kiva asu! Ja jjjooh on tota sadetta tässä viime päivinä kivasti riittänyt...Toisaalta on sopinut hyvin mun mielentiloihin, ei ole sielläkään niin kauhiasti arska paistellut viime aikoina heha.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kitooos hani! Joo se on kyllä totta, synkkyyttä synkille! :D

      Poista

Yay! Jätä kommentti!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...