tiistai 17. tammikuuta 2012

Ink injection


Postaustoiveiden toteuttaminen jatkukoon tatskapostauksen merkeissä! Esittelen musteutukseni, mutten lähde sen kummemmin avaamaan niiden tarinoita tai "merkityksiä", koska kaikkien takaa ei edes mitään kummempia filosofioita löydy ja ne mitä löytyykin haluan pitää omana tietonani ja ilonani ja ärsyttävänä salamyhkäisyytenäni.

Tatuoinnit tosiaan ovat iso osa persoonaani ja tyyliäni myös, joskin ehkä vähemmän näkyvästi nyt kuin aikaisemmin. En kadu ainuttakaan tatuoinneistani, vaikka ensimmäiset voisivatkin ehkä olla vähän erilaisia ja paremmin tehtyjä. Olen vaan onnellinen, etten saanut lupaa ottaa tatuointia yhtään nuorempana, sillä silloin olisin mm. halunnut ottaa käteeni arabiaksi tai japanilaisin merkein sanan "armomurha".. Mitään tribaaleja tai nilkkaperhosia en myöskään koskaan onneksi ole himoinnut saatika toteuttanut. Lisää tatuointeja pitäisi saada, mielellään ainakin kädet täyteen ja ehkä myös selkään ja rintaan. Rahapuoli tuppaa olemaan se ainut seikka, joka on vähän hillinnyt musteutusta, vaikka tosin en myöskään täältä kotioloista mitään varsinaista kannustusta ole saanut uusien tatuointien hankintaan. :D




Ensimmäinen tatuointini on hieno, musta, kaksipäinen pääsky (jota on useampaankin otteeseen tosin luultu pariksi lentäviä tissejä..), joka on otettu suoraan eräästä Roman Dirgen Lenore- sarjakuvakirjasta, jonka johdanto-osioon ko. lintusen oli piirtänyt Skinny Puppyn laulaja Nivek Ogre. Ehkä vähän huoh nyt, mutta 18-vuotiaaseen gootti-Miraan ajatus upposi kuin häkä päähän. Otin tatuoinnin tosiaan vuoden 2006 lopulla Itäkeskuksessa (...) sijaitsevassa Duck's Tattoossa. Vaikka tyylini onkin vaihtunut paljonkin lentävän tissiparin ottamisesta, en silti kadu sitä vähääkään. Itseasiassa olen suunnitellut jossakin vaiheessa ottavani vastakkaiselle puolelle samanmoisen tirpan ja jatkavani kuvaa suuremmaksi salaisilla ideoillani.


Toisen kerran kävelin Duck's tattoohon vain muutamaa kuukautta myöhemmin, vuonna 2007, ja otin kumpaankin olkapäähän etupuolelle neljä kappaletta mustia tähtiä. Jälleen kerran kuva on suoraan kopioitu Roman Dirgen eräästä Lenore -sarjakuvakirjasta. Tykkään tähdistäni edelleenkin kovasti, ne ovat söpöt ja mielikuvituksettomalla tavalla hienot, vaikkakin ovat jo vähän epätarkat.



Kolmannen tatuointini tajusin vihdoin ottaa Paradise Tattoossa, jossa sen minulle teki silloinen oppipoika, nykyinen tatuointitaiteilija, Max. Tatuointi on oikeassa käsivarressani ja siinä on supersulokas 50-luvun kotirouva, jolla on 6 kättä ja joka seisoo pinkissä lootuksessa (tässä haettiin vähän viittauksia hindulaiseen jumalattareen Lakshmiin joka on rikkauden, valon, tiedon, onnen, kauneuden ja hedelmällisyyden jumalatar, omnomnom wtf). Käsissään megahousewifellä on muffinssi, martini, kaulin, tiskirätti, pölyhuiska ja huulipuna ja ympärillä kulkee banderolli, jossa lukee "Happy Housewives Working for joy on overtime". Nii siistii!




Neljäs tatuointini, vasemman käsivarren jäätävän kokoinen Neitsyt Maria/Äiti on myöskin Maxin käsialaa ja sen otin vuonna 2009. Kuvassa on äippähahmo, jonka saa nähdä uskonnollisena hahmona tai ei. Lisäksi kuvassa on vanha taistelutanner hylsyineen, kranaatteineen ja piikkilankoineen ja sen päälle kasvanut ruusutarha, oih. Pikkutarkkaa kuvaa hakattiin kolmessa erässä melkein 10 tuntia, pahimmillaan 5 tuntia putkeen ja koettelemus oli sen verran intensiivinen, etten meinannut tämän jälkeen enää tatuointia ottaa. Toisin kävi kuitenkin.




Viidennen kerran istuin hakattavaksi vuoden 2009 loppupuolella. Jälleen Maxin kädestä syntyivät kaksi old school -ankkuria, yksi molempiin käsiin, joista toisessa lukee Äiti ja toisessa Iskä. <3

4 kommenttia:

  1. Heeeiii en oo ennen noita sun tähtiä tajunnutkaan :O hienot!!

    VastaaPoista
  2. Joo mä tykkään niistä kanssa tosi paljon, ne vaan tuppaa aina jäämään piiloon, pitäis pitää enemmän kaikkii jäätäviä tuubivirityksiä! :D

    VastaaPoista
  3. hahahah, 1. huutonauru armomurhaan, 2. huutonauru kaksipäiseen tissiin :D Oot ihana. Meidän täytyy kummankin kyllä alkaa pikkuhiljaa varaamaan tatskaaikoja.

    PS. Oot hullun kaunis <3
    Mä oon alkanut pahasti nyt unelmoimaan bullitatskasta :D onks vähän noloa jo tässä vaiheessa, hahahah.

    VastaaPoista
  4. Hahaha, joo aattelin et mun on pakko paljastaa noi nuoruuden erheelliset tatskahaaveet tai muuten sä paljastat ne kuitenkin. :DDD Todellakin täytyy kyllä, voisin nyt alkaa jo vähitellen uskaltautua takas sinne Legacyyn. XD

    Oi että, bullitatska olis niin kiva, itehän oon pohtinu ranskistatskaa jo ikuisuuden vaik mulla ei ees sellasta oo. :DD Just joku kaverinkaveri otti sormeen puolen sormen mittasen ranskiksen, IHIHIHIHIHIHIHIHIHHI että oli söpö!

    p.s ite oot ihan överikaunis ja megaihana, just myhäilin sitä sun Facebookiin laittamaa kylmä-kuvaa, ku näytät siinä niin vittuuntuneelta ja silti ihan jäätävän kauniilta. :D <3

    VastaaPoista

Yay! Jätä kommentti!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...