keskiviikko 8. helmikuuta 2012

Ostosherkkuja

Käväisin tänään koulun jälkeen duunissa järkyttämällä kollegoita uudella tukallani ja samalla haistelemassa uusia kevättuulia. Muutamia uutuuksia hyllyyn olikin ilmestynyt, joista allaoleva magikaalinen, lämpimän beige (kuva ei oikein anna oikeutta värin pehmeydelle ja lämpimyydelle) bleiseri oli pakko tuoda kotiin. Sama persikanpehmeä bleiseri löytyy talven jäljiltä kaapista jo mustanakin, mutta se on yksi eniten rakastamistani vaatekappaleista eli ostospäätös oli suorastaan perusteltu. Höyryttelin muuten sen äärimmäisen huolellisesti töissä, mutta pakkasin sen fiksuna likkana tuoreeltaan höyrytettynä pussiin ja lopputulos:


Bleiseri: Selected Femme

Eksyin myös naapuriin, Vero Modaan, josta olisin saanut kaapin täyteen tavaraa yhdellä käynnillä jos kukkaro olisi antanut myöten. Vero Modaan oli nimittäin tullut supersuloisia, ohuita, cropattuja neulelöllyköitä ja jos jonkinlaisia peterpan-kauluksia ym.! Sovittelin kasan kaikkea himoihanaa, mutta päädyin lopulta ruoskimaan itseni edes jonkinlaiseen kurinalaisuuteen ja vingautin electronia vain allaolevan, kauan himoitun semijärkevän topin/liivin verran.


Toppi/liivi: Vero Moda

2 kommenttia:

  1. Oih mahtavat löydöt! Voisin ottaa itelleniki kyl ton bleiserin beigenä, ihastelin sitä mustaa Stockan Selected-osastolla ja se on kyl über-mageeee...
    Upee toi toppi kans!!

    VastaaPoista
  2. Joo se on kyl NIIN ihana! <3 Olis kyl sunkin lookkiin ihan täydellinen!

    VastaaPoista

Yay! Jätä kommentti!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...